09.06.2020

,

18:00

Anna-Kaisa Liedes: Kaikille avoin kansanlaulutunti

Livestream, Musiikki ja Äänitaide

Osallistu maailmanluokan etälaulutunnille! Nyt meillä kaikilla on mahdollisuus avata ääntä ja oppia laulamisen saloja alansa parhailta, kun Taideyliopiston opettajat pitävät kaikille avoimia laulutunteja verkossa.

Jokainen ääni on uniikki. Kansanlaulussa ääntä käytetään monipuolisesti, joten tällä tunnilla pääset kokeilemaan ja haastamaan ääntäsi täysin uusilla tavoilla.

Tunnilla harjoitellaan kalevalamittainen runolaulu.

Kansanlaulua opettaa lehtori Anna-Kaisa Liedes. Hän oli ensimmäisiä opiskelijoita Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. Liedes valmistui musiikin tohtoriksi vuonna 2005 ja opettaa nykyään laulua Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmässä. Perinteisen kansanlaulun lisäksi Liedes on syventynyt muun muassa ääni-improvisaatioon sekä muinaiseen musiikkitraditioon ja erilaisiin äänenkäyttötapoihin.

Näin osallistut:

Avaa tunnilla opeteltavan runolaulun sanat ja nuotti tästä!

Tule tunnille ajoissa, yhteys avataan jo klo 17.50. Osallistujien mikit on mykistetty, joten voit laulaa täysin huoletta. Kuulet tunnilla vain opettajan äänen.

Laulutunnille pystyy osallistumaan Zoom-yhteyden kautta 500 henkilöä. Tietokoneella suosittelemme käyttämään joko Chrome- tai Firefox-selainta. Osallistuessasi kännykällä tai tabletilla sinun on ladattava Zoom-applikaatio. Voit seurata laulutuntia myös Instagram-livessä Taideyliopiston @uniartshelsinki-tilillä.

Muut laulutunnit:

Laulutunteja on yhteensä neljä ja jokaisessa niissä on oma teema.

  • ti 2.6. 18:00-18:30 klassinen laulu, Sirkka Parviainen
  • to 4.6. 18:00-18:30 kuorolaulu, Haloa ensemble
  • ma 8.6. 18:00-18:30 rytmimusiikki, Aija Puurtinen

Laulutunnit huipentuvat virtuaaliseen Sisukkaiden laulu -yhteislaulukonserttiin 12.6. klo 18, jossa jokainen voi olla hetken taiteilija ja tähti kotonaan, parvekkeellaan, Instagramissaan tai missä ikinä haluaakaan.

Kannustamme sisukkuuteen ja rohkaisemme laulamaan! #sisukkaidenlaulu